Tänään olen ollut niin hirveän surullinen ristiriitaisella tavalla
Oikeastaanhan minä rakastan kaikkea sitä, mikä muistuttaa minua elämän kauneudesta ja halusta iloita ja nauttia jokaisesta päivästä. Mutta minussa ylivallan saa se vanha, surullinen mutta niin vahva kaipaus ,että olisin taas siinä rajamailla tämän elämä ja hiljaisen kuoleman välillä.
Vanhat valokuvat, cd:t , päiväkirjat, vihkot, muistot... ne kertovat minulle kuitenkin aina vain sen,
että olin kerran hyvä tyttö, ja tein kaikkeni ollakseni se parhain.
Ollakseni kaikkein laihin.
Kaikkein kurinalaisin.
Kaikkein epäitsekkäin
ja samalla olin niin täynnä omaa itseäni
että en enää kyennyt ajattelemaan yhtään mitään.

Miksi taas kaikki muistot ovat niin kauniita. Miksi minun on niin ikävä taas niitä surullisia,
ankaria päiviä.
Jolloin olin melkein täydellisen laiha.
Melkein.