Tänään kaikki alkaa kulkea väärään suuntaan. Minä nousen väärään junaan tahtomattani, päädyn vielä jonain päivänä jonnekin sinne, missä en ole enää tervetullut. En ehkä koskaan saa omaa hautaa, en ehkä koskaan kuolekaan. Helvetti on jäätynyt, ja kaikki pirut ovat täällä. Minä en ehkä koskaan saakaan kadota.

Aamukahvini kaatuu syliin, kukaan ei naura, ovat niin kohteliaita. Se pissaa alleen, ne laulaisivat, niin kuin päiväkodissa, jos vain kehtaisivat. Se törmäilee seiniin ja kompuroi rappusissa, unohtuu hissiin ja sen tavarat , ne on aina kadoksissa. Mä saan kuivat ylle ja päivä jatkuu "kuin leikiten". En näytä itkuista naamaani niille, ja piirrän paperille vihaani. Minä, lihavempana , lihavempana, lihavempana...Minä kömpelönä, tyhmänä, yksinkertaisena, elostelijana, tekopirteänä..Minä olen,.enkä ollenkaan sitä mitä toiset haluaisivat.

Minun peilistäni tuijottaa se hirviö, jonka näin viimeksi vuosi sitten. Se paisui, ja särki kokovartalopeilini. Nyt  minulla on enää mittanauhani, ja puntarini. Kaksi senttiä, kolme senttiä... paksuuntuvia, mustia lukuja. Läski tummuu ja minun vihani etsii ovea, josta juosta huutaen ulos. En osaa itkeä.

Minä en halua syödä mitään herkkuja. Minä en vain SAA syödä. Minähän olen lihava.
Muut saavat, he ovat normaaleja, he voisivat saada lisää kiloja, heidän tulisikin saada, miten he kaikki ovatkaan niin laihoja. Miksi minä, joka näytän niin" terveeltä", en kuitenkaan ole terve, en sinnepäinkään. Henkisesti olen kipeä. Mutta en tiedä mitään, millä helpottaa tätä hätää. Ainut mitä voin, on yrittää kaikkeni tämän kevään aikana: tulla jälleen paremmaksi.Edes siedettäväksi.

En saa unta.Suru siitä, että vielä muutamia viikkoja sitten olin paljon sievempi ja vatsani oli litteämpi, kuristaa minua.Minä haluaisin terveeksi,mutta en löydä tietä, en koskaan ole vielä päässyt tarpeeksi perille.

Minä en tahtoisi tehdä mitään. En halua koko keväänä tehdä yhtään mitään.
Minä haluan olla täällä yksin, kulkea sinne ja takaisin yksin, nukkua yksin, laihtua ja lihota yksin, kenenkään näkemättä.

Ainut, mikä saa minut liittymään seuraan ja ottamaan yhteyttä ystäviin, on halu auttaa.
Olen voimaton auttamaan itseäni, mutta ainut, mikä tuottaa minulle aitoa, ja todellista mielihyvää, on auttaa muita ja jakaa heidän murheitaan.

omani eivät edes ole murheita suhteessa heidän kivitaakkoihin.