Niin moni pieni nainen oli kanssani tänään suunnittelemassa kuntoutujien ruokaryhmän aterioita. Itselleni suunnittelussa tuli vain enemmän nälkä, toiset kai saivat tyydytettyä tarpeensa jo ruuan puhumisestakin.Minulle ruoka ei ole ongelma: vaan sen yletön syöminen, ja sen seuraukset. Muilla...niin , heillä on kapeat jalat ja kauniit, ohuet kädet, mutta minulla on kaikki kuin päinvastoin rakennettua.Tänään juttelin ystävieni kanssa siitä, miltä oma kokemus itsestä vaikuttaa siihen, millaisena itsensä näkee. Liikunta auttaa kokemaan kroppansa hyväksytymmäksi, ja säännöllinen syöminen vahvistaa sitä tunnetta. Toisaalta myös jo vaa'an ajatteleminen saa kokemaan itsensä lihavaksi, eikä peiliinkään voi luottaa ollenkaan, :sekin voi vääristää. Missä siis vika?Miten voisi nähdä itsensä realistisemmin, kun jokainen kanava voi vääristyä. Pahimmassa tapauksessa myös toisten ihmisten kommentit voi syömishäiriöinen käsittää niin totaalisen väärin. "Olet sellainen pehmeä, naisellinen" erään miehen kommenttina sai minut tuntemaan itseni vain lihavaksi,.

Ravitsemusterapeuttini sanoi minulle suoraan , mitä ajatteli minusta ja painostani. Minä nimittäin kysyin, olenko lihonut, ja hän sanoi haluavansa vastata suoraan: olet, mahanseudulta. Muualta en muka ole. Olin lopulta helpottunut, koska ainakin yksi ihminen on ollut minulle suora. En väitä, että ystäväni, joka tänään sanoi minulle, että en ole hänen mielestään lihonut, ei olisi muka tarkoittanut sitä todella. Ihmiset vain kiinnittävät huomioita eri asioihin, ja eri tavoin.

 Vaikka lse, että on lihonut ei ole kiva asia kuulla toisen suusta,  niin sen tietäminen, että joku ottaa sut ja sun ongelmasi vastaan todellisina ja yrittää ymmärtää, helpottaa kaikessa. Ravitsemusterapeuttini neuvoi minulle jälleen perinteisen kaavan: Viisi ateriaa, sisältäen  ainakin yhden lämpimän ruuan. Sen lisäksi liikuntaa sopivasti.
Vatsani saattaa tällä menetelmällä ajan kuluessa pienentyäkin!

Keskustelimme ravitsemusterapeutin kanssa siitä, että mikä saa minut ahmimaan tai sitten oksentelemaan.Vastaus on lopulta hyvin yksinkertainen. Ahdistukseen,tyhjyyteen, pettymyksen ja surun tai vihan tunteisiin. Mietimme myös sitä, että millaisia yksilöitä me olemme , jokainen.Ja että meillä jokaisella on oma, ainutlaatuinen keho ja mieli.
Minua ahdisti, kun hän sanoi miun olevan ihan erilainen kuin muut meidän "kuntoutuksen" sh-tyypit.
Meidän varsia ei voisi vertailla, koska olen kuulemma vankkarakenteinen ja luonnostani isompi kuin muut, ketä hän sieltä tunsi.
Minä olen siis luonnostani pyöreä.
ääk.

Ei tämä ole kivaa.En minä halua olla se, jolla on eniten lihasta ja rasvaa ja massaa ja kaikkea. Mä haluaisin myös olla hento ja keveä.
Vai haluaisinko?

Ravitsemusterapeutti huomautti minulle, että ehkä onkin niin, että olen meistä syömishäiriöisistä terveimmän näkönen(mitä epäilen, vaikka laiha en tietenkään ole, epäilen muuten vain).
Hän myös sanoi lähtiessäni, että muista: sinä olet ihan kaunis juuri tuollaisena.
Minusta hentous, siis se minkä ajattelisin tekevän minut kauniiksi , on kaukana, ja ulottumattomissa. minusta ei koskaan voisi tulla sellaista.Kaunista.

Ravitsemusterapeutti antoi minulle listan hyvästä ruokavaliosta. Hän käski minun ostaa maitoa, levitettä ja ruisleipää /tai näkkäriä, sekä hedelmiä ja vihanneksia.Ja syödä ruokaa, säännöllisesti.
Mä yritän kaikin voimin päästä tästä painajaisestai eroon. Se edellyttäisi kyllä mielestäni sitä, että kuntoutuksessa saisi ihan oikeasti monipuolista ja terveellistä ruokaa. Minä en millään öljysipuleilla ja paahtoleivällä pidä nälkääni loitolla.
Vaihtaisivat ravintolaa siellä kuntoutuksessa. Eihän tässä opi muuta kuin heittämään ruokaa roskiin.
.