Veljeni luona odottaa uunissa foliolla piilotettu vuoka. Siellä on vanhat matot lattialla ja ihan modernit sohvat, kirjahyllyssä kirjat poikkipinoin ja avaimet, kännykät ja lompakot löytyvät välistä. Laitan takkini kaappiin, jossa on pahvilaatikollinen vanhaa muuttotavaraa, hieno villakangastakki , muutama veljen työtakki ja iso kasa kenkiä väärässä järjestyksessä.

Veli oli unohtanut ostaa limsaa. "mä otin vain sen loton", se sanoo ja lähtee takaisin samantien. Jään odottelemaan ruuan valmistumista ja lörpöttelen veljen avokin kanssa keittiössä. Silläkin "joku" oli syönyt kaikki joulusuklaat, mutta kilot olivat tulleet hänelle itselleen, ja minä kerroin,että näin kävi myös meillä. Suklaavaras, sen täytyy olla joku joulun kirottu kutsumaton vieras. Itsehän me emme olleet suklaata syöneetkään:).Mukamas.

Pöytään kannetaan perunalaatikkoa , jossa on paprikaa ja kalkkunaa, minulle kalkkunaton puoli laatikosta.
Porkkanalaatikkoakin on - pieni muistutus siitä, että joulu oli hetki sitten ja nyt pitäisi olla keskitalvi. Ulkona on kylmä, mutta se johtuu vain kesävaatetuksesta, ei lämpötilasta. Sisällä on mukavempaa.
Lautaselle on kiva laittaa ruokaa, joka ei ole ahdistanut koko päivää mielessä,sellaista, jota voi annostella vapaasti siihen nenän eteen, ilman että valmistaessa on napostellut siitä puolia, tai laskenut annoksen kalorimäärää.
Otan näkkilepää siihen sivuksi, lisäksi kurkkua ja maitoa. Minä tiedän, että veljeni pitää siitä, kun syön.
Joskus joku aikaa sitten, kaksikymmentäkaksi kiloa keveämpänä en oikein osannut syödä, niin kuin aikuiset. Olin kahdeksantoista,mutta söin kuin vauva, tai ehkä vähemmän. Veljeni pitää siitä, etten enää ole laiha. Ja kun höpöttelemme tovin, minä huomaan, että veljeni hymyilee minulle välillä.
Kun kerron, että kaadoin tärpättipullon lattialle vahingossa, näen hänen ilmeessään leppoisan huvittuneen hymynkareen. Ei me ennen tällä tavalla juteltu, niin, että olisi ollut asioita, joille nauraa yhdessä.
Päivällinen oli hyvää, mutta seura sitäkin parempaa.

Vattukiisseli on hyvää, minä sanon toisille. On se. Minä kerron , etten koskaan jaksa siivota kaikkia roskia marjoista, enkä kuoria porkkanaa ennen kuin syön sen, omenakin menee silläänsä ja siemenet myös kodasta. Olen vähän sellainen erikoinen kaikkiruokainen kasvissyöjä.

Minä saan istua sohvalla , juoda kahvia, joka on jonkun muun laittamaa, ja katsella hauskoja kummeleita ihan rauhassa. Kun sauna on lämmin, otan siellä kunnon kylvyn. Teen turvenaamion ja kuorin ihoni. Istun löylyissä pitkään ja katselen surullisia arpia jaloissani. Kun olen vanha, ne menevät tosi ryppyyn ja näyttävät raskausarvilta. Tai ainakin ne näyttävät rumilta. En tahdo tällaisia enää.

Maha minulla on rypyssä ja makkaroilla, katselen sitä. Niin. Joskus siitä törrötti napa. Mutta hyvin se menossa vielä on mukana. Olen oppinut paljon kaikenlaista. Nauttimisesta, kärsimisestä, anteeksiantamisesta ja elämisen ilosta ja vihasta. Tiedän, millaista on uhrata elämänsä itsensä rääkkäämiselle, ja olen kokenut sen, miten onnellista elämä on silloin, kun siitä itsekidutuksen koukusta pääsee irti.
Minä annan mahani olla, tällä erää. Ehkä minä katselen sitä tämän kevään, jos se katoaa niin se katoaa, jos ei, niin ei sitten väkisin. Entäs jos keskittyisin löytämään balanssin ensin pääni sisälle, ja sitten voisi jopa Löytää tasapainoa fyysiseen olemiseen.

On ihanaa kuivata tukka ja asettua lämpimien sukkien kanssa sohvalle. Katselen monta tuntia veljen ja hänen vaimokkeensa seurassa hauskoja sketsejä , juomme teetä' ja syömme leipiä. Veli pilkkii toimistotuolissaan , ja lähtee teeveen äärestä vaakatasoon lepäilemään.

Veli ei meinaa muistaa herätä "iltauniltaan", ja puoli yhden aikaan vihjaan, että taidan kohta nukahtaa pystyyn. Voisin nukahtaa sohvalle, mutta kotipeitteissä tulee nukuttua aina paremmin, joten Veli ymmärtääkin heittää minut takaisin luukulleni. Vitsaillen sanonkin , että hän ei taida ihan tietää onko aamu vai ilta. Hän naurahtaa sivulle katsellen.. "niinpä. niinpä.".
Joskus hänelle on niin vaikea puhua, mutta minusta tuntuu, että meistä on tullut viime aikoina vähän läheisempiä.
Kun nousen autosta, kiitän ruuasta ja saunasta. Veli sanoo, että oli mukava kun pyörähdit, pidetään yhteyttä.

Ja veli hymyilee.Se on parasta tänään.

Ehkä sittenkin elämä hymyilee takaisin. Minä jaksan taas eteenpäin.